Paras juoksumatto 2024:
Juoksumatto testi
Analyyseihimme ja tutkimuksiimme perustuen Esittelemme sellaiset tuotteet, jotka saavat mahdollisimman hyvät pisteet valitsemillamme kriteereillä. Nämä tuotteet eivät kuitenkaan muodosta kattavaa luetteloa kaikista markkinoilla olevista tuotteista.
Tuotteiden valinta perustuu tutkimukseen..., mutta keskitymme pääasiassa tuotteisiin, jotka ovat saatavilla hintaportaaleissa tai mainosalustoilla. Artikkeleissamme on pääasiassa ulkoisia testejä ja arvosteluja oman testauksen sijaan. Listaus ei ole tuotteiden arviointi, ja mainossopimukset voivat vaikuttaa tuotteidemme sijoittumiseen ja valintaan – lue lisää täältä. Lue lisää
Yksi helpoimmista ja luonnollisimmista tavoista kehittää kuntoa on lisätä säännöllinen kävely ja/tai juoksu osaksi rutiinejasi. Huono sää ja keli sekä kiireiset aikataulut ovat kaikki kuitenkin monesti todellisia esteitä liikunnalle. Oma juoksumatto kotona mahdollistaa treenit säällä kuin säällä, eikä kuntosalille tai pururadalle siirtymisessä kulu turhaa aikaa. Voit tehdä nopean treenin vaikka aina ennen aamusuihkuasi. Laadukkaista juoksumatoista löytyy erilaisten tavoitteiden saavuttamiseen suunniteltuja harjoitusohjelmia ja viihdeominaisuuksia, jotka motivoivat ja tekevät liikunnasta mielekkäämpää.
Tästä oppaasta löydät kuusi mielestämme parasta juoksumattoa. Tutkimusta tehdessämme perehdyimme lukuisiin eri tuotteisiin löytääksemme parhaan vaihtoehdon kaikentasoisille käyttäjille. Valintamme perustuvat asiantuntijoiden juoksumattojen testeihin ja arvosteluihin, asiakkaiden mielipiteisiin sekä yleiseen hinta-laatusuhteeseen. Löydät nämä juoksumatot, niiden plussat ja miinukset sekä erityispiirteet tästä artikkelista. Arvioi siis tarpeesi, tutustu vaihtoehtoihin ja valitse itsellesi parhaiten sopiva malli.
Tämän kaltainen testiopas on artikkeli, jossa analysoidaan tuotteita mm. arvostelut ja testit.
Testi: Paras juoksumatto 2024 – 5 tuotetta vertailussa
- Tunturi Performance T60 juoksumatto - Toimituksemme suosikki
- Tunturi Competence T20 juoksumatto - Paras juoksumatto budjettiluokassa
- Gymstick GT 1.0 juoksumatto - Paras juoksumatto pieniin tiloihin
- FitNord Sprint 500 juoksumatto - Paras juoksumatto hyvällä näytöllä
- Gymstick Walking Pad Pro kävelymatto - Paras juoksumatto toimistoon
Näin VertaaTuote arvioi ja valitsee tuotteet
Tässä artikkelissa tarkastellaan useita suosittuja tuotteita, jotka olemme löytäneet perusteellisen tutkimuksen ja analyysin avulla. Artikkelissa esiteltyjä tuotteita myy yksi tai useampi kumppaneistamme. Löydät yhteistyökumppanimme monista hintataulukoista, mikä antaa sinulle mahdollisuuden etsiä parhaan hinnan valitsemallesi tuotteelle. Vaikka nämä kumppanuudet voivat vaikuttaa artikkelin tuotevalikoimaan, suosituksemme perustuvat tuotteen kokonaisarvioon.
Arvioimme ja vertaamme artikkelissa esiintyviä tuotteita seuraavien tekijöiden perusteella:
- Viralliset ja puolueettomat tuotetestit
- Asiakkaiden arviot ja mielipiteet tuotteesta
- Tilastot kuluttajien käyttäytymisestä ja mieltymyksistä
- Tekniset tiedot, ominaisuudet sekä hyvät ja huonot puolet
- Takuu, palvelu ja maine jälleenmyyjien keskuudessa
Muodostamme käsityksen hinta-laatusuhteesta näiden tekijöiden perusteella, ja teemme subjektiivisen arviomme sekä suosituksemme. Huomaa kuitenkin, että tämä artikkeli ei ole markkinoiden parhaiden tuotteiden rankkaus vaan arvostelu.
Merkintämme, kuten "Paras budjettivalinta", "Paras langaton malli", "Hyvä hinta-laatusuhde" jne. - ovat tutkimuspäälliköiden yksittäisiä, riippumattomia arvioita, jotka perustuvat kulloinkin edellä mainittuun menetelmään.
Tuote
|
|
|
|
|
|
Hinta | (Tuotteen valmistus on lopetettu) EUR | (Tuotteen valmistus on lopetettu) EUR | (Tuotteen valmistus on lopetettu) EUR | (Tuotteen valmistus on lopetettu) EUR | 672,00 EUR |
Arvio | |||||
Käyttäjien pisteet |
(7 Arvostelut) |
(103 Arvostelut) |
(88 Arvostelut) |
(102 Arvostelut) |
|
Harjoitusohjelmien lukumäärä |
Harjoitusohjelmien lukumäärä 44 |
Harjoitusohjelmien lukumäärä 44 |
Harjoitusohjelmien lukumäärä 9 |
Harjoitusohjelmien lukumäärä 22 |
Harjoitusohjelmien lukumäärä 3 |
Painoraja |
Painoraja 135 kg |
Painoraja 120 kg |
Painoraja 100 kg |
Painoraja 150 kg |
Painoraja 110 kg |
Huippunopeus |
Huippunopeus 20 km/h |
Huippunopeus 16 km/h |
Huippunopeus 12 km/h |
Huippunopeus 20 km/h |
Huippunopeus 10 km/h |
Kallistus |
Kallistus 15 % |
Kallistus 12 % |
Kallistus |
Kallistus 15 % |
Kallistus |
Moottorin teho |
Moottorin teho 2,25 hp |
Moottorin teho 3,5 hp |
Moottorin teho 1,25 hp |
Moottorin teho 2,5 hp |
Moottorin teho 2,5 hp |
Mitat |
Mitat 177 x 83 x 143 cm |
Mitat 155 x 74 x 137 cm |
Mitat 145 x 69 x 121 cm |
Mitat 190 x 94 x 148 cm |
Mitat 150 x 72 x 90 cm |
Taitettava |
Taitettava |
Taitettava |
Taitettava |
Taitettava |
Taitettava |
Siirry hintaan | Siirry hintaan | Siirry hintaan | Siirry hintaan | Siirry hintaan |
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Tunturi Performance T60 juoksumatto - kotimainen hittituote
- Google (asiakkaat): 4,2/5
Tunturi Performance T60 on tietynlaisen kulttimaineen saavuttanut juoksumatto, joka yhdistää tehokkaan moottorin, vakaan alustaa ja edistykselliset ohjelmat. Sen suuri juoksupinta on 140 x 50 cm, ja matto kiihtyy parhaimmillaan jopa 20 km/h vauhtiin. Voit toteuttaa helposti juuri sinun tavoitteisiisi sopivia treenejä, sillä T60 on varustettu 44 erilaisella harjoitusohjelmalla. Googlen asiakkaat ovat olleet tähän malliin todella tyytyväisiä antaessaan sille 4,3/5 tähden keskiarvon.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Tunturi Performance T60 juoksumatto:
- 140 x 50 cm juoksupinta
- 20 km/h nopeus
- 44 harjoitusohjelmaa
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat Tunturi Performance T60:n
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 44
- Painoraja: 135 kg
- Huippunopeus: 20 km/h
- Kallistus: 15 %
- Moottorin teho: 2,25 hp
- Mitat: 177 x 83 x 143 cm
- Taitettava
Tunturi Routes -mobiilisovellus
Tunturi Routes tekee kardiotreeneistä viihdyttävämpiä. Tämä mobiilisovellus toimii Tunturi Performance T60:n lisäksi kaikilla Tunturin kuntopyörillä, crosstrainereilla ja soutulaitteilla. Sen avulla voit nauttia kauniista maisemista ympäri maailmaa. Tunturi Routes -sovellusta käyttämällä toisinaan tylsänkin tuntuisista treeneistä tulee mukaansatempaava kokemus, ja samalla voit myös tutustua esimerkiksi maailman kuuluisimpiin kansallispuistoihin.
Mitä asiakkaat sanovat Tunturi Performance T60:stä
Lisätietoja Tunturi Performance T60 juoksumatto
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 44
- Painoraja: 135 kg
- Huippunopeus: 20 km/h
- Kallistus: 15 %
- Moottorin teho: 2,25 hp
- Mitat: 177 x 83 x 143 cm
- Taitettava
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Tunturi Performance T60 juoksumattoa niille, jotka haluavat laadukkaan juoksumaton korkean intensiteetin harjoituksiin hyvään hintaan. Hinta-laatusuhde on tässä tuotteessa se suurin syy, miksi siitä tuli toimituksemme suosikki. T60:n hyviin puoliin kuuluu muun muassa tehokas moottori, elektronisesti säädettävä nousukulma, yli 50 000 videota maailmanlaajuisista reiteistä ja hyvät turvavarustelut. Sen ainoa huono puoli on korkea paino.
Plussat og Miinukset Tunturi Performance T60 juoksumatto
Plussat
- Voimakas moottori
- Elektronisesti säädettävä nousukulma
- Yli 50 000 videota maailmanlaajuisista reiteistä
- Turvatanko ja rannetuet
Miinukset
- Painava
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Tunturi Competence T20 juoksumatto - kokoontaitettava ja edullinen
- Google (asiakkaat): 4,7/5
Tunturi Competence T20 on kotimaisen laatubrändin hieman edullisempim, kokoontaitettava juoksumatto, josta on karsittu joitakin ominaisuuksia menettämättä kokonaisvaltaista laatua. Tässäkin mallissa on 44 erilaista harjoitusohjelmaa, ja näytöstä löytyy hyödyllinen 400 metrin ratatila, josta on mukava seurata harjoituksen etenemistä. Huippunopeus T20:ssä on 16 km/h. Googlen asiakkaat ovat antaneet tälle juoksumatolle huikean 4,7/5 tähden keskiarvon.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Tunturi Competence T20 juoksumatto:
- 400 metrin ratatila
- 16 km/h huippunopeus
- 44 harjoitusohjelmaa
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat Tunturi Competence T20:n
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 44
- Painoraja: 120 kg
- Huippunopeus: 16 km/h
- Kallistus: 12 %
- Moottorin teho: 3,5 hp
- Mitat: 155 x 74 x 137 cm
- Taitettava
Säilytä ja liikuttele vaivattomasti
Tunturi Competence T20 -juoksumattoa voi säilyttää pystyasennossa, jolloin se vie vähemmän tilaa esimerkiksi kaapissa tai seinustalle tuettuna. Sen voi myös taittaa kokonaan kokoon ja tarvittaessa työntää paikasta toiseen hyvin rullaavilla siirtopyörillä. Juoksualusta on iskuvaimennettu, joten jokaista pientä kolhua ei tarvitse pelätä.
Mitä asiakkaat sanovat Tunturi Competence T20:stä
Huokeasta hinnastaan huolimatta tai ehkäpä juuri sen takia, asiakkaat ovat olleet tähän juoksumattoon äärimmäisen tyytyväisiä antaessaan sille 4,7/5 tähden keskiarvon. Asiakkaat ovat kehuneet erityisesti pitkäikäisyyttä ja sitä, kuinka laite on kestänyt useammankin perheenjäsenen kovassa käytössä. Moni on myös ollut sitä mieltä, että T20 on hyvä juoksumatto aloittelijalle. Näytön toimivuus ja sitä koskevat viat ovat keränneet suurimman osan negatiivisista kommenteista.
Lisätietoja Tunturi Competence T20 juoksumatto
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 44
- Painoraja: 120 kg
- Huippunopeus: 16 km/h
- Kallistus: 12 %
- Moottorin teho: 3,5 hp
- Mitat: 155 x 74 x 137 cm
- Taitettava
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Tunturi Competence T20 juoksumattoa niille, jotka etsivät helppokäyttöistä ja hieman edullisempaa laitetta. Tunturi on onnistunut karsimaan hintaa muihin malleihin verrattuna ja samanaikaisesti pitämään laadun korkealla. Siitä syystä Tunturi Competence T20 on toimituksemme ensisijainen budjettivalinta. Sen hyviin puoliin kuuluu muun muassa kokoontaitettavuus, säädettävä nousukulma, hiljainen moottori, turvakytkin, teline mobiililaitteille ja Bluetooth-yhteys. Ainoa huono puoli tässä mallissa on näytön hieman karsittu laatu.
Plussat og Miinukset Tunturi Competence T20 juoksumatto
Plussat
- Taitettava juoksumatto
- Säädettävä nousukulma
- Hiljainen moottori
- Turvakytkin, teline mobiililaitteille ja Bluetooth-yhteys
Miinukset
- Näytön laatu
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Gymstick GT 1.0 juoksumatto - todellinen tilaihme
- Tradeinn (asiakkaat): 4,6/5
Gymstick GT 1.0 on hyvä juoksumatto pieneen tilaan, joka yhdistää miellyttävän juoksukokemuksen ja monenlaiset ominaisuudet kompaktiksi paketiksi. Tällä mallilla treenatessa voi käyttää nopeutta välillä 0,8–12 km/h. Valmiita harjoitusohjelmia puolestaan löytyy 9 kappaletta, ja konsolissa on kätevä paikka esimerkiksi mobiililaitteelle. Tradeinnin asiakkaan ovat antaneet Gymstick GT 1.0:lle hyvän 4,6/5 tähden keskiarvon.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Gymstick GT 1.0 juoksumatto:
- 0,8–12 km/h nopeus
- 9 harjoitusohjelmaa
- Teline mobiililaitteelle
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat Gymstick GT 1.0:n
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 9
- Painoraja: 100 kg
- Huippunopeus: 12 km/h
- Moottorin teho: 1,25 hp
- Mitat: 145 x 69 x 121 cm
- Taitettava
Hyvä tuntuma ja monipuoliset ohjelmat
Gymstick GT 1.0 tarjoaa hyvän tuntuman sekä useita juoksukokemusta parantavia lisäominaisuuksia kompaktissa koossa. Juoksunopeutta sekä ohjelmia voit muuttaa kätevästi pikanäppäimillä, ja seurata samalla harjoituksen etenemistä selkeältä LED-näytöltä. Tuntuma pysyy juostessa todella hyvänä ja tukevana huolimatta siitä, mikä ohjelma tai nopeus on käytössä.
Mitä asiakkaat sanovat Gymstick GT 1.0:sta
Tradeinnin asiakkaat ovat selvästi olleet tähän juoksumattoon todella tyytyväisiä, sillä Gymstick GT 1.0:n kohdalla komeilee vakuuttava 4,6/5 tähden keskiarvo. Asiakkaat ovat kehuneet nimenomaan sitä, kuinka vähän tämä malli vie tilaa, erityisesti kokoontaitettuna ja esimerkiksi komeroon tai huoneen seinustalle rullattuna. Tätä mallia on myös pidetty hyvänä juoksumattona aloittelijalle.
Lisätietoja Gymstick GT 1.0 juoksumatto
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 9
- Painoraja: 100 kg
- Huippunopeus: 12 km/h
- Moottorin teho: 1,25 hp
- Mitat: 145 x 69 x 121 cm
- Taitettava
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Gymstick GT 1.0:aa niille, jotka haluavat pienen juoksumaton tehokkaaseen harjoitteluun. Tämä tilaihme ei vie turhaa tilaa, ja siksi olemmekin antaneet sille parhaan kompaktin juoksumaton palkinnon. Sen muihin hyviin puoliin kuuluu muun muassa laadukas LED-näyttö, kuljetuspyörät ja kokoontaitettava runko. Ainoa huono puoli muihin valitsemiimme malleihin verrattuna on kohtalaisen alhainen harjoitusohjelmien määrä.
Plussat og Miinukset Gymstick GT 1.0 juoksumatto
Plussat
- Pieni juoksumatto
- Laadukas LED-näyttö
- Kuljetuspyörät
- Taitettava juoksumatto
Miinukset
- Harjoitusohjelmia voisi olla enemmän
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
FitNord Sprint 500 juoksumatto - motivoivia ohjelmia ja viihdettä
FitNord Sprint 500 on moderni juoksumatto tehokkaalla moottorilla, mutta sen todellinen kilpailuvaltti piilee sen huippuluokkaisessa näytössä. Tämä 10 tuuman TFT-kosketusnäyttö, joka on valmiiksi ladattu täyteen juoksunopeuden mukaan eteneviä maisemareittejä ja erilaisia harjoitusohjelmia. Kosketusnäytön reunoilta löytyy myös selkeät pikapainikkeet nopeuden ja nousukulman säädöille. Juoksutilaa Sprint 500:ssa on 52 x 141 cm ja se kestää painoa aina 150 kiloon saakka.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta FitNord Sprint 500 juoksumatto:
- Suuri 52 x 141 cm juoksualue
- 150 kg painoraja
- 10 tuuman TFT-kosketusnäyttö maisemareiteillä
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat FitNord Sprint 500:n
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 22
- Painoraja: 150 kg
- Huippunopeus: 20 km/h
- Kallistus: 15 %
- Moottorin teho: 2,5 hp
- Mitat: 190 x 94 x 148 cm
- Taitettava
Suuri pinta-ala kestävällä iskunvaimennuksella
FitNord Sprint 500 -juoksumatolla juokseminen muistuttaa tuntumaltaan yllättävän paljon aidolla radalla juoksua. Alusta on sopivan jämäkkä, mutta silti riittävän kimmoisa, jotteivat nivelet joutuisi turhan koville. Nimensä mukaisesti myös spurttiharjoitukset onnistuvat tällä matolla hyvin, sillä maton kokonaisjuoksuala on riittoisat 52 x 141 cm. Vaikka juoksulinjasi ei pysyisi täysin suorana, pysyy juokseminen silti turvallisena.
Lisätietoja FitNord Sprint 500 juoksumatto
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 22
- Painoraja: 150 kg
- Huippunopeus: 20 km/h
- Kallistus: 15 %
- Moottorin teho: 2,5 hp
- Mitat: 190 x 94 x 148 cm
- Taitettava
Toimituksemme arvio
Suosittelemme FitNord Sprint 500 juoksumattoa kaikille aktiivisille kuntoilijoille, jotka haluavat panostaa harjoitusten aikaiseen viihteeseen ja ohjelmiin. Olemme antaneet tälle juoksumatolle parhaan näytön palkinnon. Sprint 500:n muihin hyviin puoliin kuuluu muun muassa tehokas moottori, kestovahattu matto, erinomainen iskunvaimennus ja Bluetooth-yhteys. Ainoa miinus on sen raskas paino.
Plussat og Miinukset FitNord Sprint 500 juoksumatto
Plussat
- Tehokas moottori
- Kestovahattu matto
- Erinomainen iskunvaimennus
- Bluetooth-yhteys
Miinukset
- Painava
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Gymstick Walking Pad Pro kävelymatto - simppeli vaihtoehto
- Google (asiakkaat): 4,5/5
Gymstick Walking Pad Pro on kevyt juoksumatto kävelyyn, josta löytyy myös juoksuominaisuus kevyttä hölkkää varten. Tämä Walking Pad on erinomainen juoksumatto pieneen tilaan toimistolle tai kotiin. Se on kevyt ja se taittuu kasaan todella kapeaksi paketiksi. Googlen asiakkaat ovat olleet tähän juoksumattoon todella tyytyväisiä, sillä he ovat antaneet sille 4,5/5 tähden keskiarvon.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Gymstick Walking Pad Pro kävelymatto:
- Sopii täydellisesti työpaikalle
- Kevyt rakenne
- Taitettava alumiinirunko
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin Gymstick Walking Pad Pro
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 3
- Painoraja: 110 kg
- Huippunopeus: 10 km/h
- Moottorin teho: 2,5 hp
- Mitat: 150 x 72 x 90 cm
- Taitettava
Näppärä paketti sujahtaa helposti sohvan alle
Gymstick Walking Pad Pro on mukavan näppärä kävely- ja juoksumaton välimuoto, jonka voit sijoittaa treenin jälkeen, vaikka sohvan tai sängyn alle. Harjoittelupaikkaa kotona tai työpaikalla on helppo vaihdella kevyen painon ja kätevien siirtopyörien ansiosta. Litteästä rakenteestaan johtuen tätä mattoa voi hyvin myös käyttää työpöydän alla töitä seisten, tai tässä tapauksessa kävellen tehdessä.
Mitä asiakkaat sanovat Gymstick Walking Pad Pro
Gymstick Walking Pad Pro kävelymatto on otettu markkinoilla erinomaisesti vastaan. Google Shoppingissa sillä on korkea 4,5/5 tähden keskiarvo. Asiakkaat ovat tykänneet erityisesti siitä, että käsitueksi tarkoitetun kehikon voi halutessaan laskea kokonaan alas, jolloin mattoa voi käyttää myös istuallaan. Tämä ei tietenkään vastaa seisaaltaan kävelyä kalorinkulutukseltaan, mutta se voi olla mukava tapa pitää jalat liikkeellä ja ryhti hyvänä töitä tehdessä.
Lisätietoja Gymstick Walking Pad Pro kävelymatto
TEKNISET TIEDOT
- Harjoitusohjelmien lukumäärä: 3
- Painoraja: 110 kg
- Huippunopeus: 10 km/h
- Moottorin teho: 2,5 hp
- Mitat: 150 x 72 x 90 cm
- Taitettava
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Gymstick Walking Pad Pro juoksumattoa kävelyyn niille, jotka haluavat harrastaa liikuntaa toimistolla. Pieni kävelylenkki työpäivän aikana esimerkiksi puhelinta samalla päivystäen on erinomainen tapa hoitaa monta asiaa kerralla. Olemme nimenneet tämän mallin toimistolle parhaiten sopivaksi vaihtoehdoksi. Sen hyviin puoliin kuuluu muun muassa tilaa säästävä muotoilu, ylikuumenemissuoja, mobiilikontrollit (Android / iOS) ja lapsilukko. Juomapullon tai mobiililaitteen telinettä tästä mallista ei löydy.
Plussat og Miinukset Gymstick Walking Pad Pro kävelymatto
Plussat
- Tilaa säästävä muotoilu
- Ylikuumenemissuoja
- Mobiilikontrollit (Android / iOS)
- Lapsilukko
Miinukset
- Ei telinettä juomapullolle
- Ei telinettä mobiililaitteelle
Hyvää juoksumattoa etsimässä
Jotta voisit löytää tarpeitasi vastaavan hyvän juoksumaton kotiin tai esimerkiksi työpaikalle, täytyy sinun ensin arvioida käyttötarkoituksesi. Juoksumattoja löytyy joka lähtöön ja niistä jokainen on suunniteltu tietynlaiselle käyttäjäkunnalle.
Tämän jälkeen voit alkaa vertailla erilaisia juoksumattoja ja niiden ominaisuuksia keskenään. Mielestämme tärkeintä on kiinnittää huomiota erityisesti näihin seikkoihin: moottori, koko, vakaus, tuotetyyppi, hinta, asiakaskokemukset ja asiantuntijoiden arviot. Juoksumattojen lisäksi on olemassa toinenkin kuntolaite, crosstrainer. Tämä laite soveltuu erityisesti heille, jotka haluavat aktivoida kokovartaloa, tai tarvitsevat nivelystävällisemmän kuntoilulaitteen.
Löydät tarkemman ostajan oppaan tämän artikkelin alusta, jossa selitämme nämä kriteerit ja niiden vaikutukset sopivan tuotteen valintaan tarkemmin.
Juoksumaton toimintaperiaate
Juoksumatot toimivat moottorilla, joka pyörittää mattoa. Tämä moottori on teholtaan tyypillisesti 1,5–3 hevosvoimaa, ja se mahdollistaa hihnan pyörimisen kävellessäsi, hölkätessäsi tai juostessasi.
Suuri ja tehokas moottori ei aina kuitenkaan tee laitteesta laadukasta. Matto, käyttöhihna, alusta, ruuvien aluslaatat, laakerit, etu- ja takarullat sekä säätönappulat ovat kaikki osaltaan tärkeitä palasia juoksumaton toiminnassa.
Muista myös, että hyvä juoksumatto ei pääse täysiin oikeuksiinsa ilman hyviä juoksukenkiä. Tästä syystä kannattaakin tutustua myös laatimaamme parhaiden juoksukenkien vertailuun.
Kalorinkulutus juoksumatolla
Kalorinkulutus juoksumatolla, niin kuin kaikessa liikunnassa, riippuu pääsääntöisesti neljästä eri muuttujasta: kuntoilijan paino ja sukupuoli sekä harjoitteen intensiteetti ja kesto.
Harvard Health Publishing on julkaissut muutamia esimerkkejä 57-kiloisen kuntoilijan kalorinkulutuksesta eri kävely- ja juoksunopeuksilla:
- 5,6 km/h kävellen polttaa 120 kaloria 30 minuutissa (80 kaloria 20 minuutissa)
- 8 km/h juosten polttaa 240 kaloria 30 minuutissa (160 kaloria 20 minuutissa)
- 9,7 km/h juosten polttaa 300 kaloria 30 minuutissa (200 kaloria 20 minuutissa)
- 12,1 km/h juosten polttaa 375 kaloria 30 minuutissa (250 kaloria 20 minuutissa)
Kuten näistä lukemista voi huomata, juoksumatto sopii erinomaisesti aerobisen kunnon ja verenkiertoelimistön kehittämisen lisäksi rasvanpolttoon ja painonpudotukseen. Monissa malleissa voi lisäksi myös nostaa maton kulmaa, joka lisää kalorinkulutusta entisestään.
Juoksumatto saattaa erityisesti alussa kipeyttää jalkojesi lihaksia. Maksimoidaksesi palautumisesi kannattaa tutustua myös parhaisiin lihashuoltovasaroihin.
Käyttämämme lähteet
Asiantuntija- ja testilähteet
Tradeinn
Tradeinn on espanjalainen kuluttajatuotteita myyvä verkosto, johon kuuluu 15 eri urheilulajeihin keskittyvää sivustoa. Heidän asiakaskuntansa on laaja ja se koostuu käyttäjistä ympäri Eurooppaa. Olemme hyödyntäneet heidän asiakasarvioitaan Gymstick GT 1.0:n kohdalla.
Gymstick GT 1.0 – 13.5.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Tieteelliset artikkelit
How Many Calories Are Burned in 20 Minutes on the Treadmill? – Harvard Health Publishing – 8.3.2021 – Lue koko artikkeli täältä.
Asiakasarviot
Google Shopping on Googlen kuluttajatuotteisiin keskittynyt osio, jossa käyttäjät voivat lukea tietoa tuotteista ja tutustua esimerkiksi hintoihin sekä asiakasarvioihin. Olemme hyödyntäneet näitä arvioita Tunturi Performance T60:n, Tunturi Competence T20:n ja Gymstick Walking Pad Pro kohdalla.
Tunturi Performance T60 – 13.5.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Tunturi Competence T20 – 13.5.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Gymstick Walking Pad Pro – 13.5.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Google Shoppingin perusteella asiakkaat ovat olleet Tunturi Performance T60 juoksumattoon hyvin tyytyväisiä, sillä he ovat antaneet sille 4,2/5 tähden keskiarvon. He ovat kehuneet tämän mallin pitkäikäisyyttä, hiljaisuutta ja suorituskykyä. Ainoat negatiiviset kommentit koskevat laitteen kokoamista ja asennusta, joka kieltämättä voi monien juoksumattojen kohdalla olla hieman haastavaa.