Paras ulkoporeallas:
Ulkoporeallas testi 2024
Analyyseihimme ja tutkimuksiimme perustuen Esittelemme sellaiset tuotteet, jotka saavat mahdollisimman hyvät pisteet valitsemillamme kriteereillä. Nämä tuotteet eivät kuitenkaan muodosta kattavaa luetteloa kaikista markkinoilla olevista tuotteista.
Tuotteiden valinta perustuu tutkimukseen..., mutta keskitymme pääasiassa tuotteisiin, jotka ovat saatavilla hintaportaaleissa tai mainosalustoilla. Artikkeleissamme on pääasiassa ulkoisia testejä ja arvosteluja oman testauksen sijaan. Listaus ei ole tuotteiden arviointi, ja mainossopimukset voivat vaikuttaa tuotteidemme sijoittumiseen ja valintaan – lue lisää täältä. Lue lisää
Ulkoporeallasta pidetään tietynlaisena luksustuotteena, josta moni vain haaveilee ajatellessaan niiden olevan liian kalliita. Näin ei kuitenkaan tänä päivänä ole, vaan laadukkaan sekä helppokäyttöisen altaan voi saada varsin kohtuulliseen hintaan. Ulkoporealtaalla voit tehdä esimerkiksi terassistasi tai takapihastasi vieläkin mukavamman paikan viettää aikaa yhdessä perheesi ja ystäviesi kanssa.
Sopivan ulkoporealtaan löytäminen saattaa kuitenkin toisinaan olla haastavaa, sillä saatavilla on niin paljon erilaisia altaita. Osa ulkoporealtaista on huomattavasti järkevämpiä hankintoja hinta-laatusuhteeltaan kuin toiset, ja jokainen varmasti haluaisi saada rahoilleen mahdollisimman paljon vastinetta. Tässä kohtaa VertaaTuote auttaa.
Löydät tästä oppaasta 6 mielestämme parasta ulkoporeallasta ja niiden luotettavimmat sekä edullisimmat jälleenmyyjät. Vertailua tehdessämme perehdyimme lukuisiin tuotteisiin löytääksemme parhaan mallin kaikenlaisiin tarpeisiin. Valintamme perustuvat asiantuntijoiden ulkoporealtaiden testeihin ja arvosteluihin, asiakkaiden mielipiteisiin sekä yleiseen hinta-laatusuhteeseen. Löydät nämä tuotteet, niiden plussat ja miinukset sekä erityispiirteet tästä artikkelista.
Tämän kaltainen testiopas on artikkeli, jossa analysoidaan tuotteita mm. arvostelut ja testit.
Testi: Paras ulkoporeallas 2024 – 5 tuotetta vertailussa
- Wellis Jupiter ulkoporeallas - Toimituksemme suosikki
- Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet ulkoporeallas - Paras ulkoporeallas testissä (Expert Reviews)
- Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi ulkoporeallas - Paras ulkoporeallas premium-luokassa
- Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro ulkoporeallas - Paras ulkoporeallas puhallettavalla rungolla
- MSpa Mono F-MO082W Frame ulkoporeallas - Paras ulkoporeallas isoille ryhmille
Näin VertaaTuote arvioi ja valitsee tuotteet
Tässä artikkelissa tarkastellaan useita suosittuja tuotteita, jotka olemme löytäneet perusteellisen tutkimuksen ja analyysin avulla. Artikkelissa esiteltyjä tuotteita myy yksi tai useampi kumppaneistamme. Löydät yhteistyökumppanimme monista hintataulukoista, mikä antaa sinulle mahdollisuuden etsiä parhaan hinnan valitsemallesi tuotteelle. Vaikka nämä kumppanuudet voivat vaikuttaa artikkelin tuotevalikoimaan, suosituksemme perustuvat tuotteen kokonaisarvioon.
Arvioimme ja vertaamme artikkelissa esiintyviä tuotteita seuraavien tekijöiden perusteella:
- Viralliset ja puolueettomat tuotetestit
- Asiakkaiden arviot ja mielipiteet tuotteesta
- Tilastot kuluttajien käyttäytymisestä ja mieltymyksistä
- Tekniset tiedot, ominaisuudet sekä hyvät ja huonot puolet
- Takuu, palvelu ja maine jälleenmyyjien keskuudessa
Muodostamme käsityksen hinta-laatusuhteesta näiden tekijöiden perusteella, ja teemme subjektiivisen arviomme sekä suosituksemme. Huomaa kuitenkin, että tämä artikkeli ei ole markkinoiden parhaiden tuotteiden rankkaus vaan arvostelu.
Merkintämme, kuten "Paras budjettivalinta", "Paras langaton malli", "Hyvä hinta-laatusuhde" jne. - ovat tutkimuspäälliköiden yksittäisiä, riippumattomia arvioita, jotka perustuvat kulloinkin edellä mainittuun menetelmään.
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Wellis Jupiter ulkoporeallas - langattomalla musiikkijärjestelmällä
Euroopan suurin ulkoporealtaiden valmistaja ei ole pettänyt odotuksia tämän uuden Jupiter-mallinkaan suhteen. Kyseessä on hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä, kohtalaisen pieni ulkoporeallas, jonka yksi ehdoton kilpailuvaltti on sen korkealuokkainen Bluetoothilla toimiva äänentoistojärjestelmä. Tämän lisäksi tästä ulkoporealtaasta löytyy myös 46 hierontasuutinta ja tunnelmalliset valot. Wellis Jupiteriin mahtuu yhtä aikaa 5 henkilöä varsin mukavasti.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Wellis Jupiter ulkoporeallas:
- 46 pyörivää hierontasuutinta
- Bluetoothilla varustettu musiikkijärjestelmä
- Tunnelmallinen valaistus
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat Wellis Jupiterin
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 5 henkilöä
- Materiaalit Polyfoam-vahvistettu akryyli
- Tilavuus 1100 l
- Paino 300 kg
Kattavat lisävarusteet suoraan Wellisiltä
Wellisiltä löytyy Jupiterille kattava valikoima monenlaisia lisävarusteita, joilla saat ulkoporealtaastasi entistäkin mukavamman ja helppokäyttöisemmän. Yksi suosikeistamme on Xtreme-talvikansi, joka on tavallista mukana tulevaa kantta noin 5 cm paksumpi. Tämä kansi on erityisen hyvä valinta niille, jotka haluavat käyttää allasta paljon kovimmillakin pakkasilla, sillä tämä kansi tarjoaa todella tehokkaan eristyksen, joka mahdollistaa veden lämmittämisen nopeasti ja energiaystävällisesti kylmilläkin keleillä.
Lisätietoja Wellis Jupiter ulkoporeallas
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 5 henkilöä
- Materiaalit Polyfoam-vahvistettu akryyli
- Tilavuus 1100 l
- Paino 300 kg
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Wellis Jupiter ulkoporeallasta kenelle tahansa, joka haluaa laadukkaan ja kohtuullisen kokoisen ulkoporealtaan varsin järkevään hintaan. Juuri hinta-laatusuhteensa ansiosta tämä malli on toimituksemme ehdoton suosikki. Sen muihin hyviin puoliin kuuluu muun muassa desinfioiva otsonointijärjestelmä, 3 niskatyynyä, 2 suihkulähdettä, Darly-kuitusuodatusjärjestelmä sekä pakettiin kuuluvat kansi ja suodatin. Huomaa kuitenkin, että tätä poreallasta on haastava liikuttaa asentamisen jälkeen ja, että pistorasiat saattavat vaatia säätämistä.
Plussat og Miinukset Wellis Jupiter ulkoporeallas
Plussat
- Desinfioiva otsonointijärjestelmä
- 3 niskatyynyä
- 2 suihkulähdettä
- Darly-kuitusuodatusjärjestelmä
- Mukaan tulee kansi ja suodatin
Miinukset
- Haastava liikuttaa asennuksen jälkeen
- Pistorasiat saattavat vaatia säätämistä
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet ulkoporeallas - puhallettava laatumalli
- Expert Reviews: testivoittaja
- Inflatable Hot Tub Guide: 9,2/10
- Amazon (asiakkaat): 4,6/5
- Google (asiakkaat): 4,5/5
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet on puhallettava, pyöreä ulkoporeallas, joka on pärjännyt erinomaisesti ammattilaisten toteuttamissa testeissä. Expert Reviewsin testissä se on valikoinut voittajamalliksi, ja Inlfatable Hot Tub Guiden arvio on vakuuttavat 9,2/10 pistettä. Tämän altaan valmistuksessa on käytetty laadukasta Drop Stitch -materiaalia, ja siitä löytyy sekä AirJets-hierontajärjestelmä että toiminto ajastetulle lämmitykselle. Amazonissa asiakasarvioiden keskiarvo on 4,6/5 tähteä ja Google Shoppingissa puolestaan 4,5/5.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet ulkoporeallas:
- AirJets-hierontajärjestelmä
- Ajastettu lämmitys
- Drop Stitch -materiaali
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJetin
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 7 henkilöä
- Materiaalit Drop Stich
- Tilavuus 1123 l
- Paino 796 kg
- Max. lämpötila 40 °C
Ympärivuotiseen käyttöön
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJetin mukana tulevasta pumpusta löytyy Freeze Shield -toiminto, joka tarkkailee veden lämpötilaa ja estää sen laskemisen alle 6˚C. Lämpötilan lähestyessä 6 astetta, käynnistyy lämmitys automaattisesti ja vesi lämpenee noin 10 asteeseen, jonka jälkeen lämmitys lopetetaan automaattisesti.
Tällä tavalla pumppu varmistaa sen, ettei vesi pääse jäätymään ja siten aiheuttamaan vaurioita laitteistoon. Tämän ominaisuuden ansiosta tätä ulkoporeallasta voi käyttää läpi vuoden. Muista kuitenkin, että alle -10 asteen pakkasilla tätä allasta ei tule käyttää lainkaan, eli kaikkein kovimmilla paukkupakkasilla kylvyt täytyy jättää väliin.
Mitä asiakkaat ja ammattilaiset sanovat Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJetistä
Lisätietoja Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet ulkoporeallas
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 7 henkilöä
- Materiaalit Drop Stich
- Tilavuus 1123 l
- Paino 796 kg
- Max. lämpötila 40 °C
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet pyöreää ulkoporeallasta kaikille niille, jotka haluavat laadukkaan puhallettavan mallin budjettiluokasta. Edullisemmasta hinnastaan huolimatta tämä malli on pärjännyt testeissä erityisen hyvin. Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJetin hyviin puoliin kuuluu muun muassa jäätymissuoja, helppo asennus ilman työkaluja, samanaikainen lämmitys ja suodatus, kaksinkertaiset turvaklipsit ja nopea lämpiäminen. Huonoina puolina mainittakoon Wi-Fin ja LED-valojen puute.
Plussat og Miinukset Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet ulkoporeallas
Plussat
- Jäätymissuoja
- Helppo asentaa ilman työkaluja
- Lämmittää ja suodattaa samanaikaisesti
- Kaksinkertaiset suojaklipsit
- Rapid Heat System lämmittää veden nopeasti
Miinukset
- Ei Wi-Fiä
- Ei LED-valoja
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi ulkoporeallas - internet-yhteydellä
Esittelimme tässä oppaassa heti ensimmäisenä Wellis Jupiterin, joka on valikoitunut hinta-laatusuhteensa ansiosta toimituksemme suosikiksi. Tämä Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi on muuten sama allas, mutta tästä löytyy lisäksi myös Wi-FI-yhteys ja hieman paksummat eristykset sekä 3 kW lämmitin, joka on suunniteltu erityisesti pohjoista ilmastoa ajatellen.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi ulkoporeallas:
- Wi-Fi-yhteys
- 3 kW lämmitin
- Paksumpi eristys
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fin
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 5 henkilöä
- Materiaalit Polyfoam-vahvistettu akryyli
- Tilavuus 1100 l
- Paino 300 kg
Aina käyttövalmis allas alhaisilla käyttökustannuksilla
Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi on suunniteltu niin, että vettä ei tarvitse vaihtaa kuin kahden vuoden välein. Poreisiin voi pulahtaa siis milloin tahansa, eikä altaan tyhjentämisestä tai täyttämisestä tarvitse huolehtia juuri lainkaan. Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi käyttää otsonaattoria, joka puhdistaa vettä jatkuvasti sekä lämmitintä, joka pitää veden halutussa lämpötilassa eristetyn kannen alla. Tämän kohtalaisen pienen ulkoporealtaan käyttökustannukset pysyvät siis hyvin maltillisina, ja lompakko sekä luonto kiittävät.
Lisätietoja Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi ulkoporeallas
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 5 henkilöä
- Materiaalit Polyfoam-vahvistettu akryyli
- Tilavuus 1100 l
- Paino 300 kg
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi poreallasta kaikille niille, jotka haluavat parasta laatua kaikilla uusimmilla herkuilla. Tämä malli on toimituksemme ensisijainen premium-valinta. Sen hyviin puoliin kuuluu muun muassa 2 vuoden vedenvaihtoväli, automaattinen lämmitys- ja vedensuodatusjärjestelmä, 15 cm paksu kansi, akryylipinnan 10 vuoden takuu ja mahdollisuus hallita toimintoja puhelimella tai tabletilla. Korkean hintansa lisäksi tämän mallin ainoa huono puoli on 25 A pistorasian tarve talvisin.
Plussat og Miinukset Wellis Jupiter Scandinavian Wi-Fi ulkoporeallas
Plussat
- 2 vuoden vedenvaihtoväli
- Automaattinen lämmitys- ja vedensuodatusjärjestelmä
- 15 cm paksu kansi
- 10 vuoden takuu akryylipinnalle
- Voidaan ohjata puhelimella ja tabletilla
Miinukset
- Korkea hinta
- Vaatii 25 A pistorasian talvisin
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro ulkoporeallas - helppokäyttöinen kylpyläkeidas
- Amazon (asiakkaat): 4,3/5
- Google (asiakkaat): 4,4/5
Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro on laadukas puhallettava poreallas, johon kuuluu hierovat vesisuihkut sekä automaattinen lämmitys ja suodatus. Tämä helppokäyttöinen kylpyläkeidas voidaan asentaa mille tahansa pinnalle. Amazonissa asiakasarvioiden keskiarvo on 4,3/5 tähteä ja Google Shoppingissa jopa 4,4/5. Tämä on täytettäväksi malliksi myös kohtalaisen isokokoinen allas, sillä poreista samaan aikaan nauttimaan mahtuu jopa 6 henkilöä.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro ulkoporeallas:
- Hierovat vesisuihkut
- Automaattinen lämmitys ja suodatus
- Asennus mille tahansa pinnalle
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro:n
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 6 henkilöä
- Materiaalit PVC-muovi ja polyesteriverkko
- Tilavuus 795 l
- Paino 53 kg
- Max. lämpötila 40 °C
Valitse sijoituspaikka ja laita pumppu päälle – helppoa ja nopeaa
Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro tulee sijoittaa tasaiselle ja tukevalle alustalle pihalla tai terassilla. Kun olet valinnut sijoituspaikan, yhdistä vain mukana tuleva pumppu kiinni ja anna sen täyttää altaan rakenne ilmalla noin viidessä minuutissa. Sitten vain vedet altaaseen, haluttu lämpötila mittariin ja ei muuta kuin poreista nauttimaan.
tä asiakkaat sanovat Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro:sta
Asiakkaat ovat ottaneet Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro:n todella hyvin vastaan. Tämän voi huomata kauttaaltaan varsin positiivista asiakasarvioista. Google Shopping on kerännyt yhteen arviot monilta eri kauppapaikoilta sekä jälleenmyyjiltä ja saanut niiden keskiarvoksi 4,4/5 tähteä. Amazonissa vastaava lukema on puolestaan ollut 4,3/5 tähteä. Käyttäjistä kukaan ei ole ostostaan katunut, mutta muutamat ovat kuitenkin harmitelleet sitä, kuinka tätä mallia ei voi käyttää ulkona talvisin.
Tätä ulkoporeallasta koskevia luotettavien ammattilaisten julkaisemia riippumattomia testejä emme valitettavasti ole onnistuneet löytämään. Mikäli sellaisia kuitenkin jatkossa julkaistaan, tulemme varmasti tutustumaan niihin tarkasti ja muokkaamaan tätä opasta asiaan kuuluvalla tavalla.
Lisätietoja Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro ulkoporeallas
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 6 henkilöä
- Materiaalit PVC-muovi ja polyesteriverkko
- Tilavuus 795 l
- Paino 53 kg
- Max. lämpötila 40 °C
Toimituksemme arvio
Suosittelemme Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro ulkoporeallasta kaikille niille, jotka haluavat täytettävän mallin hierovilla vesisuihkuilla. Olemme antaneet tälle mallille parhaan täytettävän ulkoporealtaan palkinnon. Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro:n hyviin puoliin kuuluu muun muassa energiaa säästävä ajastettava lämmitys, soveltuvuus sekä aikuisille että lapsille, ChemConnect-klooriannostelija, digitaalinen ohjauspaneeli ja pakkaukseen kuuluva korjaussarja. Huomaa kuitenkin, että tämä malli ei sovi talvikäyttöön ja, että lämmitysaika on kohtalaisen pitkä.
Plussat og Miinukset Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro ulkoporeallas
Plussat
- Energiaa säästävä ajastettava lämmitys
- Sopii aikuisille ja lapsille
- ChemConnect-klooriannostelija
- Digitaalinen ohjauspaneeli
- Mukaan tulee korjaussarja
Miinukset
- Ei talvikäyttöön
- Lämmitys kestää kohtalaisen kauan
Nämä nimikkeet ovat tutkimuspäällikön henkilökohtainen, riippumaton arvio edellä mainitulla menetelmällä kyseisellä hetkellä.
MSpa Mono F-MO082W Frame ulkoporeallas - ylellinen rentoutumispaikka
MSpa Mono F-MO082W Frame on isokokoinen ulkoporeallas, johon mahtuu yhtäaikaisesti jopa 8 henkilöä kylpemään. Rentoutumisesta pitää kuuman veden lisäksi huolen 144 hierovaa Airjet-suutinta, jotka puhaltavat vettä hyvällä paineella. Tämän lisäksi tästä ulkoporealtaasta löytyy myös sisäänrakennettu otsonipuhdistusjärjestelmä ja UV-lamppu, jotka yhdessä pitävät huolen veden puhtaudesta. Tämä tuote on myös tuttuun kiinalaiseen tapaan hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä valinta.
Katso hinnat ja tarjoukset osoitteesta MSpa Mono F-MO082W Frame ulkoporeallas:
- Jopa 8 hengelle
- 144 hierovaa suutinta
- Otsonipuhdistus ja UV-lamppu
Mitä sinun tulisi tietää ennen kuin ostat MSpa Mono F-MO082W Framen
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 8 henkilöä
- Materiaalit DWF-reunamateriaali, antibakteerinen pinta sisäpuolella
- Tilavuus 1600 l
- Paino 39,5 kg
- Max. lämpötila 42 °C
Ohjaa etänä internetin kautta
MSpa Mono F-MO082W Frame on varustettu WiFi-yhteydellä, jonka avulla voit yhdistää sen kotisi verkkoon. Tämä jälkeen allasta voi ohjata kätevästi älypuhelimella tai tabletilla. Mikäli olet esimerkiksi saapumassa kotiin ystäviesi kanssa, niin voit laittaa altaan lämpiämään kätevästi jo kotimatkalla.
Lisätietoja MSpa Mono F-MO082W Frame ulkoporeallas
TEKNISET TIEDOT
- Kapasiteetti 8 henkilöä
- Materiaalit DWF-reunamateriaali, antibakteerinen pinta sisäpuolella
- Tilavuus 1600 l
- Paino 39,5 kg
- Max. lämpötila 42 °C
Toimituksemme arvio
Suosittelemme MSpa Mono F-MO082W Frame ulkoporeallasta kaikille niille, jotka haluavat suuren täytettävän altaan isommillekin ryhmille. Olemme antaneet tälle mallille parhaan isokokoisen ulkoporealtaan palkinnon. MSpa Mono F-MO082W Framen hyviin puoliin kuuluu muun muassa M-Spa Link -sovellus, synteettisestä nahasta valmistettu päällinen turvalukolla, vahvistettu PVC-pohja ja integroitu tyhjennysventtiili helppoa vedenvaihtoa varten. Huomaa kuitenkin, että LED-valoja tässä mallissa ei ole lainkaan ja, että sen sähköosilla on vain 1 vuoden takuu.
Plussat og Miinukset MSpa Mono F-MO082W Frame ulkoporeallas
Plussat
- M-Spa Link -sovellus
- Synteettisestä nahasta valmistettu päällinen turvalukolla
- Vahvistettu PVC-pohja
- Integroitu tyhjennysventtiili
Miinukset
- M-Spa Link -sovellus Ei LED-valoja
- Sähköosilla vain 1 vuoden takuu
Sopivaa ulkoporeallasta etsimässä
Ulkoporealtaita löytyy markkinoilta paljon erilaisia, joten kannattaa tutustua eri tyyppeihin ja miettiä minkälainen malli sopisi sinun kotiisi tai muuhun tilaasi parhaiten. Selkein kahtiajako malleissa on kiinteiden ja ilmatäytteisten ulkoporealtaiden välillä.
Tämän lisäksi vaihtoehtoina on muun muassa terassiin tai muuhun rakenteeseen upotettu ulkoporeallas tai helpommin asennettava ulkoporeallas terassin päälle. Upotettu ulkoporeallas säästää tilaa pystysuunnassa ja saattaa sopia esimerkiksi sisustukseen paremmin, mutta ilmatäytteinen ulkoporeallas terassin päälle asennettuna on puolestaan huomattavasti edullisempi ja vaivattomampi vaihtoehto.
Käyttämämme lähteet
Tämän artikkelin koostamiseen on käytetty paljon aikaa, sillä tarkoituksenamme on tuottaa mahdollisimman objektiivinen arvio jokaisesta tuotteesta. Arvioidessamme erilaisia ulkoporealtaita olemme luottaneet ulkopuolisten asiantuntijoiden ulkoporealtaiden testeihin ja kuluttajien mielipiteisiin kansainvälisesti. Tutkimustiimimme on tutkinut markkinoita ja käynyt läpi kaikki asiaankuuluvat lähteet. Tämän oppaan koostamisessa olemme käyttäneet alla lueteltuja lähteitä.
Asiantuntija- ja testilähteet
Expert Reviews
Expert Reviews on brittiläinen verkkojulkaisu, joka on keskittynyt tuottamaan riippumattomia testejä sekä luotettavia arvioita lähes kaikenlaisista kuluttajatuotteista ja -palveluista. Olemme hyödyntäneet Expert Reviewsin testejä ja arvosteluja seuraavien tuotteiden kohdalla:
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet – 21.7.2022 – Lue koko arvostelu täältä.
Inflatable Hot Tub Guide
”Nimeni on John ja olen ulkoporeallasfanaatikko koillisesta [Yhdysvalloista]. Perustin tämän sivuston noin 10 vuotta sitten ja nyt pyöritän sitä yhdessä mahtavan 5-henkisen tiimini kanssa.” Kyseessä on siis varsin kotikutoinen porealtaisiin erikoistunut sivusto, joka pyrkii tuottamaan täysin riippumattomia ja rehellisiä arvioita erilaisista altaista, jotta heidän lukijansa voisivat tehdä fiksumpia ostopäätöksiä.
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet – 26.7.2022 – Lue koko arvostelu täältä.
Asiakasarviot
Amazon
Amazon on globaali suuryritys, joka tunnetaan parhaiten verkkokaupastaan. Se on nykyään yksi maailman johtavista nettikaupoista. Yritys aloitti nettikirjakauppana, mutta on laajentunut sittemmin myymään lähes kaikkia tuotteita. Amazon on erinomainen lähde asiakasarvioiden tutkimiseen, sillä se tavoittaa niin suuren määrän ihmisiä joka puolella maailmaa. Olemme hyödyntäneet Amazonin asiakasarvioita seuraavien tuotteiden kohdalla:
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet – 15.9.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Bestway Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro – 15.9.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Google Shopping on Googlen kuluttajatuotteisiin keskittynyt osio, jossa käyttäjät voivat lukea tietoa tuotteista ja tutustua esimerkiksi hintoihin sekä asiakasarvioihin. Tämä on siitä erityinen sivusto, että se kerää yhteen arvioita lukuisilta jälleenmyyjiltä ja kauppapaikoilta muodostaakseen kattavan yleiskatsauksen asiakkaiden mielipiteistä ja kokemuksista. Olemme hyödyntäneet Googlen asiakasarvioita seuraavien tuotteiden kohdalla:
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJet – 15.9.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Bestway Poreallas Lay-Z-Spa Hawaii HydroJet Pro – 15.9.2022 – Katso asiakasarviot täältä.
Bestway Spabad Lay-Z-Spa Whirlpool Helsinki AirJetistä löytyy kaikista esittelemistämme ulkoporealtaista eniten arvosteluita, joista lähes kaikki ovat pelkästään positiivisia. Expert Reviews on valinnut tämän mallin overall-kategoriansa voittajaksi ja Inflatable Hot Tub Guide on puolestaan antanut Jupiterille 9,2/10 pistettä. Ammattilaiset ovat yhtä mieltä siitä, että tämä malli on alhaisemman hintakategorian tuotteista selvästi yksi parhaimmista valinnoista.
Google Shopping kerää yhteen asiakasarviot useilta eri kauppapaikoilta sekä jälleenmyyjiltä, ja tämän artikkelin kirjoitushetkellä niiden keskiarvo on ollut vakuuttavat 4,5/5 tähteä. Amazonin käyttäjien antama keskiarvo on puolestaan ollut jopa 4,6/5. Kaikki käyttäjät ovat olleet tähän ulkoporealtaaseen täysin tyytyväisiä, mutta muutama heistä on kuitenkin huomauttanut, että jos budjettia kasvattaa vielä hieman, niin saisi kiinteän mallin WiFi-yhteydellä ja tunnelmallisilla LED-valoilla.